tiistai 18. syyskuuta 2018

Life in a day

Huhhuh, niin paljon on tapahtunut taas hyvää. Kouluntehtäväni oli kuvata oma päiväni kuvina tai videona ja maailman surkeimpana videon editoijana päätin valita videon. Valkkasin päiväksi lauantain ja alla näet hieman millaista minun arjessani yleensä on. Toki tässä nyt ei hirveästi ole heppajuttuja.


Videosta jäi uupumaan kaikki hevosten kanssa tehtävät jutut vallitseneen pimeyden takia. Sain kuin sainkin Oliverin vanhan satulan takaisin itselleni ja pääsin koittamaan sitä Irmalle. Ainaisessa rahapulassa panttasin sen, koska en halunnut myydä sitä kovin edullisesti pois. Maksoin tästä kuitenkin 2500e, joten en halunnut tehdä suurta tappiota ja myydä satulaa tonnilla. Panttasin sen ennen Irman ostoa ja perjantaina lunastin sen takaisin.



Toiset eivät puhu raha-asioistaan yhtään täällä blogimaailmassa, mutta minua se ei jotenkaan häiritse. Tietyt asiat pidän itselläni, mutta tämmöiset asiat voin kertoa ihan avoimesti. En halunnut ottaa lainaa hevosta varten, niin tämähän oli hyvä diili. Korko oli pieni ja sain haalittua panttaussumman kasaan nopeasti. Näin opiskelijana rahaa ei ihan hirveästi kerry ylimääräistä, mutta jotenkin se on varmasti kaikille hevosenomistajille tuttua. Multa uupui uudesta hepasta muutama satanen, niin äkkiäkös sen hankin panttaamalla satulan. Satulan vaihtoarvo huitelee siinä 2000 euron kintailla, niin en hevillä sitä puoli-ilmaiseksi anna.



Minusta on ollut kiva, että Irma on saanut kotiutua rauhassa ja kasvattaa hieman massua. Pylly on pyöristynyt tosi kivasti ja ulkonäkö muuttuu kamalasti, samoin koko olemus. Nyt lauantaina pääsin siis ratsastamaan ihan ekaa kertaa kunnolla. Tai no kunnolla ja kunnolla, hiljaa hyvä tulee. Oliverin vanha satula istuu todella hyvin Irmalle, mikä on mulle onni sillä rakastan tuota satulaa. Kun saamme rakennettua hieman selkälihaksia niin karvan voi jättää pois.

En kovin usein julkaise videoita, jossa ratsastan. Ensinnäkään niissä ei ole mitään mielenkiintoista katseltavaa, koska olen edelleen tässä lajissa surkea ja toiseksi en jaksa niitä epämääräisiä keskusteluja, joissa olen eläinrääkkääjä, koska ratsastan hevosella. Toivon kuitenkin, että tästä pikku klipistä välittyy se onni minkä koen, myös Teille muile. Aurinko paistaa joskus risukasaankin.

2 kommenttia:

Millainen minusta on tullut?

Hevosmaailma elää murroksen aikaa ja tuntuu pelottavalta hypätä johonkin uuteen, mutta kuitenkin tuttuun. En oikein vielä tiedä millainen tu...