Tänä vuonna ratsastin vähemmän kuin ikinä. Mukana oli monia vastoinkäymisiä, mutta myös pieniä onnen hetkiä.
Tammikuussa elimme tavallista arkea. Hevoset pääsivät mylläämään laitumelle hankeen ja ratsastelin Irman kanssa ilman päämäärää. Silloin tuntui, että tamma on ihan super. Jälkeenpäin ajateltuna kuitenkin olin vain innoissani kun pääsin selkään.
Helmikuu oli todella talvinen kuukausi. Touhuilin jonkin verran, mutta kiireet koulun ja töiden kanssa veivät aikaani paljon. Hoidin Irman liikutuksen tällöin vielä kokonaan itse, joten se seisoi todella paljon
Maaliskuun aikana kevät näytti tuloaan. Lumet sulasivat kohisten ja kevät todella oli tulossa. Loppukuusta Irma loukkasin jalkansa ja tästä alkoi pitkä alamäki. Sama jalka vaivasi ajoittain, koska lihakset hävisivät todella nopeasti. Tamman takapolvet kun muutenkin ovat hieman löysät, niin vaiva tuntui todella palalta. Sohvi muutti takaisin entiselle kotitallilleen ja jäin jälleen yksin hevosten kanssa.
Huhtikuussa Irma alkoi hiljalleen toipua. Oma kiire koulussa oli todella kovaa ja hevoset saivat vain olla. Vierailin silloisen ystäväni kanssa Helsingissä Horse Fair -messuilla, jolloin koin taas kipinää hevosteluun.
Kesä täällä alkoi jo toukokuussa. Hevoset pääsivät laitumelle viettämään lomaa. Kouluni oli jo ihan loppusuoralla ja vielä suoritin viimeiset rutistukset. Valmistuin ja alkoi taas kiire. Mietin kuumeisesti koko kevään mitä ihmettä nyt alkaisin tehdä.
Kesäkuussa hevoset vain lomailivat. Pesin koko tallin, loimet ja muut tykötarpeet. Ilmassa leijui puhtauden tuoksu. Aloin taas enemmän keskittyä Irman kanssa touhuamiseen ja päädyin ikävään ratkaisuun. Irma sikaili minkä osasin, joten laitoin sen myyntiin. Onneksi kukaan ei halunnut ostaa sitä, niin päädyin vielä yrittämään. Onneksi näin.
Heinäkuussa oli aika tehdä vuoden heinät. Meillä kun on niin pieni hevosmäärä, niin joudumme käyttämään melko paljon myös pikkupaaleja. Saimme kaikki heinät juuri ennen sadetta sisään ja olo oli todella helpottunut. Irma alkoi hiljalleen löytää itselleen myös toisen liikuttajan, josta onkin ollut hirmuisesti apua.
Elokuussa Irmalla alkoi ratsutus. Hanna kävi säännöllisesti ja tuntui siltä, että eteneminen tapahtuikin suurin harppauksin. Joka kerta tamma oppi hirveästi uutta. Kaikki aikaisemmat taidot olivat kadonneet epämääräisen tauon jäljiltä ja aloitimme kaiken ihan alusta. Olin entistä vakuuttuneempi, että tämä onkin minulle sopiva hevonen.
Syyskuussa alkoi ajatus uudesta hevosesta ja meille muuttikin Alma, siskoni hevonen. Se tuli toimittamaan hyvänmielenhevosen virkaa ja onkin onnistunut siinä hienosti. Sain itselleni jälleen päämäärän mitä kohti mennä ja aloitin jälleen opiskelut. Tällä kertaa lähdin opiskelemaan markkinointia.
Lokakuussa oli jälleen aika keskittyä hirvenmetsästykseen. Vietin viikonloput metsässä ja arki-illat kuskasin poikaani jalkapalloon. Oma motivaationi laski laskimistaan, eikä pohjaa näkynyt. Kiireitä riitti, eikä aikaa hevosille tuntunut olevan.
Marraskuussa kiipesin varmaankin kahdesti itse hevosen selkään. Olin niin kiireinen, että tein tallihommia myöhään iltaisin. Vettä satoi ja satoi, jolloin kaikki paikat olivat ihan kurassa. Oma selkäni alkoi oireilla, enkä kyennyt enää edes istumaan. Ramppasin eri lääkäreillä ja sain pikku hiljaa ideoita mikä minua oikein vaivasi.
Joulukuussa kiire hiljalleen helpotti. Olen ehtinyt hieman ratsastaa ja kävin jopa valmennuksessa. Pian kuitenkin taas alakuloinen mieli saapui ja tunsin olevani todella yksin. Tallilla ei useinkaan ole käynyt muita ja olen huhkinut yksinäni. Saimme ihan pikku hetkeksi lunta, mutta vesisateet saapuivat taas. Nyt onneksi on ollut jo hieman parempia kelejä.
Koska olen kova tekemään lupauksia vuoden vaihtuessa, teen niin nytkin; Lupaan ratsastaa ainakin kerran viikossa itse ja toisena kertana liikuttaa hevosen maastakäsin. Lupaan myös oppia nauttimaan elämästä. Sen lisäksi yritän parhaani mukaan käydä istuntavalmennuksissa, tämä toki riippuu aina rahatilanteesta.
Mitä sinä olet luvannut?
