Varsan vieroitus: Tyyntä myrskyn edellä?

 Tahvo tuo meidän pieni riiviömme täytti helmikuun alussa puoli vuotta. Olin päättänyt jo aiemmin, että helmikuussa koittaisi se päivä kun erotan tamman ja varsan. Tähän oli puhtaasti syynä varsan emän Alman kuihtuminen ja asenne varsaa kohtaan. 

Jo tammikuun alussa alkoi olla ilmassa merkkejä siitä, että Alma haluaa eroon varsasta. Tahvo sai kaviosta kun yritti mennä tissille ja heinätkin maistuivat omasta kasasta. Tamma alkoi pikku hiljaa myös näyttää paremmalta, sillä varsa kävi tissillä entistä harvemmin. 

Tahvo joulukun alussa. Kuvannut Roosa Tanhuanpää

Oikeastaan koko syksyn loimitin Almaa, sillä se näytti aivan järkyttävältä. Takapää oli kulmikas ja selkä näytti siltä kuin siitä olisi lihakset leikattu irti. Kävi sääliksi toista, mutta samalla myös häpesin sen ulkonäköä; mitä jos joku ohikulkija soittaisi eläisuojeluun? Alman historia kuitenkin toisti itseään ja turhan hyvänä emänä se imetti itsensä kuiviin. 

Viime lauantaina koitti se päivä, kun erotin kaksikon lopullisesti. Olimme harjoitelleet yksin oloa jo monia kertoja, koska Tahvo ei voinut sietää olla ilman emäänsä. Kävimme taluttelemassa Almaa usein niin, että varsa jäi talliin yksin. Onneksi näin, koska muuten tuo pieni tuholainen olisi turmellut itsensä.

Tahvo joulukuun alussa. Kuvannut Roosa Tanhuanpää

Lauantai-iltana kuitenkin hevoset ajautuivat uusiin karsinoihin ja voi sitä huudon määrää. Tahvo hyppi hetken kirjanmellisesti seinille, kunnes noin viidessä minuutissa se rauhoittui syömään. Sammutin tallista valot ja jäin odottelemaan varustehuoneeseen tunniksi. Tallissa vallitsi täysi hiljaisuus. Voiko varsan vieroitus olla näin helppoa?

Ensimmäinen ilta yksin omassa karsinassa. Hieman huolestunut Tahvo.

En ikinä ole hoitanut saati kouluttanut varsaa, joten olen aivan pihalla miten asiat kuuluisi hoitaa. Koska aamulla tallissa taas meteli yltyi, mietin uskallanko tarhata nämä kaksi erillään. Päätin yrittää ja hyvä niin. Tahvo pääsi ulos tutun Pontus-ponin kanssa ja Alma taas suomenhevoseni Hemmon kanssa. Hemmo oli aivan haltioissaan kun sai tyttöystävänsä takaisin, mutta Almaa selvästi huoletti. Tamma ja varsa hirnuivat kilpaa jälleen viisi minuuttia, kunnes rauhoittuivat syömään tarhakavereidensa kanssa.

Sunnuntai kului kovin rauhallisesti, välillä Alma hirnui varsalle, mutta yhtäkkiä Tahvo lakkasi vastaamasta sille. Aivan kuin viisas varsa olisi tajunnut, että kaikki on ihan hyvin eikä auttaisi huudella perään. Illalla tallissa oli jälleen kuoro hirnuvia hevosia, mutta rauhoittuivat entistä nopeammin syömään.

Maanataiaamu oli jälleen äänekäs, mutta ulos päästessään tamma ja varsa hirnahtivat kerran. Sisään tullessa Alma oli äänekäs, mutta varsa oli täysin tyyni ja keskittyi syömään.

Tahvo nauttii omasta sapuskastaan, kun Alma ei ole ahmimassa sitä.

Tiistaiaamuna meteliä ei juuri enää ollut ja ilta oli huolestuttavan rauhallinen. Tuntui kuin kaikki muut hevoset olisivat hengittäneet syvään rauhan vallitessa.

Tänä aamuna, eli keskiviikkona tallista kuului ainostaan tervehdys hirnahdukset, eikä ulkonakaan kuulunut enää meteliä. Voiko varsan vierotus oikeasti olla näin helppoa, vai onko tämä tyyntä myrskyn edellä?

Tahvo ja sen tarhakaveri Pontus. Kuvannut Suvi Sirkiä

Tahvo on alusta saakka ollut oikea riiviö. Ensimmäiset 4kk elämästään se karkasi aidoista lähes päivittäin. Olisin siis aivan varma, ettei se tule pysymään Pontuksen kanssa samassa aitauksessa kovin kauaa. Olin kuitenkin väärässä ja onneksi olin. Meillä ei ole ollut varsan kanssa pienintäkään ongelmaa. Se kävelee talutettaessa todella rauhallisesti ja antaa hoitaa itseään aivan normaalisti. Kentiäs tapaturma-alttiudesta on ollut hyötyä, kun milloin mitäkin haavaa on pitänyt hoitaa päivittäin. 

Jos kehitys varsan kanssa jatkuu näin, tulee tästä unelmien hevonen aivan kenelle tahansa, mutta koko sydämestäni toivon, ettei minun tarvitse myydä sitä ikinä pois vaan saan siitä täysin oman ystävän sen loppu elämäksi.

Iso poika syömässä omalta renkaalta.

Kokemukseni varsoista on varsin rajoittuneet, mutta hyvin tuntuu menevän. Onko sinulla antaa mulle vinkkejä tulevaisuuteen?

Mitä vuosi 2021 tuo tullessaan?

 Jätin tarkoituksella tammikuun menot pois. Tuntui jotenkin pakkopullalta julkaista joka kuukausi postaus, jonka kuitenkin unohdin aina välillä. Tunsin huonoa omatuntoa siitä, että jokin kuitti oli kadonnut, eikä summa enää täsmännytkään. Tästä syystä päätin nyt jättää menot pois blogista ja keskittyä kaikkeen mukavaan.

Kuten ehkä jo huomaatkin, blogilla on jälleen uusi osoite. Tällä kertaa pysyvä ja yhtenäinen myös instagramin kautta. Jatkan tällä linjalla samalla kun yritän nauttia elämästä.

Voisin muistella viime vuotta, mutta rehellisesti sanottuna en muista siitä paljoa. Puolet vuodesta oli niin kiireistä aikaa, etten ehtinyt pysähtyä. Vanhan talon myyntikuntoon saaminen, uuden osto ja sen mukana tulleet työlistat ja älytön määrä työtä. Ei tällaista arkea kovin moni jaksaisi. Me kuitenkin jaksoimme ja nyt olemme entistäkin vahvempi perhe. Perhe jonka kanssa haluan viettää aikaa enemmän.

Meidän varsa, Tahvo on jo näin iso!

Perustin viime vuonna mieheni kanssa yhteisen yrityksen; Kuusiston talli Oy:n. Aion panostaa tähän niin täysillä, että voisin jonain päivänä nostaa itselleni palkkaa. Siirrän kaikki muut tekeväni työt tänne alle, jolloin mahdollisuus elää yrittäjänä on lähempänä kuin koskaan. 

Olen aina sanonut itselleni, etten tee hevosalasta itselleni työtä, nyt se kuitenkin tuntuu parhaimmalta vaihtoehdolta ja käytän tilaisuuden hyödykseni. Meillä on tallissa 9 hevosta, joista neljästä on tuloa, toivottavasti pian saamme yhden lisää. Tarkoitus olisi opiskella alaa ja oppia vielä paremmaksi. Se mitä opiskelen, on vielä hieman auki.

Tänä vuonna pääsen aloittamaan Hemmon kanssa valmennukset. Ilmoittauduin mukaan ryhmään, joka kokoontuu yhdessä maneesilla kerran viikossa kymmenen viikon ajan. Tämä tuo varmasti lisäboostia ratsastukseen. Olen muutenkin kysellyt meille kotiin valmentajaa ja kevään korvilla saadaan kotiinkin valmennusta. Ihanaa! Tai no jos mietin itseäni ja onnettoman huonoa kuntoani, tulen varmasti kuolemaan. 

Kuntosalitreenit jatkuvat ajan ja terveyden puitteissa, jolloin saan kehitettyä omaa lihaksistoani kohti parempaa ratsastusta. Painoa on saatava pois kymmenisen kiloa, jolloin voin sanoa olevani tyytyväinen itseeni. Käyn edelleen ravintoterapeutin luona, mutta säännöllisesti syöminen tuo todella paljon vaikeuksia. Olen oppinut syömään aamupalan, mutta loppu päivä meneekin miten sattuu. Tästä syystä syön iltaisin aivan järkyttäviä määriä. 

Tänä vuonna on siis luvassa juttua aivan kaikesta. En edes tiedä lukeeko tätä blogia kukaan, mutta itselleni tämä on tärkeä kaikella tapaa!