Jälleen tunnilla!

Tänne meidän seudulle rantautui oikein kunnon talvi. Meidän pihalla on ainakin 5cm lunta. Tulis vaan se kevät jo sieltä!

Mutta juu, olin tänään jälleen tunnilla. Ratsun sain valita itse,joten päädyin vapaana olevaan Vikkeen. Tämä on siis vanha suokkiruunani. Jo hoitaessa ruuna oli samanlainen kuin ennenkin. Voisi kuvitella, että sillä on hevosten ADHD. Joka paikka pitää kohnata ja tutkia.

Tunti ei tehtävien osaltaan ollut ollenkaan helppo. Aluksi teimme serpentiiniä käynnissä ja toiseen suuntaan myös ravissa. Jo tässä vaiheessa totesin ratsastettavuuden muuttuneen tai en aikaisemmin tätä vain ole huomanut. Ruuna oli aivan kuuro oikealle pohkeelle. Aivan sama mihin suuntaan yritti mennä, ei vaikutusta tapahtunut.

Meno ei tänään näyttänyt mitenkään tältä. Kuva syksyltä.

Ravissa teimme myös pitkällä sivulla väistöjä niin, että ensin uran sisälle, sitten takaisin uralle, taas sisälle ja taas uralle. Kiire meinasi tulla ja hermot olivat kuurokylkiseen hevoselle loppu. Aikani kun väänsimme, saatiin  uutava hyvä pätkä aikaan.

Laukassa teimme serpentiinin tapaisesti vastalaukkoja. Vikke oli tässä vaiheessa jo niin kuulolla, ettei suurempi rikkoja tai ongelmia tullut.  Lopputunnista olin kuitenkin itse niin hiestä märä, että meinasin saada lämpöhalvauksen. Myös hevonen oli märkä, mutta Vikke nyt hikoaa pienemmästäkin.

Kaikenkaikkiaan tunti oli vallan mainio ja aion kyllä yrittää päästä taas pian tunnille. Vikken kyydissä minun on helpompi istua paremmin. Pääsen syvemmälle satulaan, enkä jännitä itseäni. En pääse könöttämään niin pahasti kuin muilla. Toisaalta taas Vikke on helppo ratsastaa peräänntoon, sillä se käyttää selkäänsä ja takajalkojaan luonnostaan todella hyvin.

Olo kuin alkeisratsastajalla

 Eilisen vatsataudin tai minkä lie jälkeen olo on uudesti syntynyt. Tallille oli jälleen päästävä, sillä eihän sitä nyt yhtä päivää pois välistä jättää. Tarkoituksena oli siivota tallia, mutta se olikin siivottu ja sain tehtäväkseni liikuttaa siskon hannoverin, Gussin.

Siitä on jo tovi aikaa vierähtänyt, kun viimeksi ruunan selässä olen ollut. Tarkoitus oli hiukan totutella taas pitkästä aikaa sen supersuuriin liikkeisiin, jossa meinasin usko loppu ensimmäisen ravimetrin jälkeen. Hevosparka luuli minun tahtovan pysähtyä ravista, kun vaappusin jokaiseen ilmansuuntaan. Usko omaan tekemiseen meinasi loppua, mutta koska olen vieläkin ottamassa itseäni niskasta kiinni, en aio hevillä luovuttaa.

Kuten arvata saattaa, mitään ihmeellistä ei ollut luvassa. Hiukan siirtymisiä käynnistä seis ja ravista käyntiin, epämääräistä yritystä tehdä pohkeenväistöä ja etuosakäännöksiä. Tässä kohtaa voin vannoa, että hevonen kyllä yritti parhaansa tulkita selässä kököttävän säkin ohjeita.

Miten hienoa olikaan pitkästä aikaa istua superkoulutetun ja osaavan hepan kyydissä. Siis kirjaimmellisesti istua. Rupesin oikein miettimään rappeutuneita keskivartalon lihaksiani ja ajattelinkin huomenna suunnata salille. Ennen ajattelin hevosen viikko-ohjelmaa, nyt rupean miettimään omaani. Tilannetta ei toki helpota naaman edessä olevat Dragsterit, joita puputan tässä samalla niin, että paha olokin yllätti.

Ratsastuskuvia kun katsoo, tulee kyllä motivaatiota kohottaa omaa kuntoa ja pudottaa kiloja. Onneksi ratsastukseni on harvaa, eikä jokapäiväistä samalla hevosella. Keskivartalon lihaksisto kuntoon, jotta voin pitää itseni paikallani. Ei se taida olla kivaa hevosestakaan, kun heilun joka suuntaan kuin rikkinäinen kompassi.

Mietintälakki päässä tallihommia ja uuden kameran testailua.

Tällä viikolla olen ollut hommailemassa tallilla joka päivä. On ollut todella rentouttavaa päästä hoitamaan hevosia ja tallia. Lapset ovat olleet kipeitä joten pitkää pinnaa on tarvittu. Saan hermoni nollattua täysin tallilla ja olo on rento. Hevoset ovat loistavia terapeutteja. Ne kuuntelevat murheet ilman vastaväitteitä ja sanattomasti lohduttavat pahaa mieltä. Välillä mietin miten hermoraunio olisinkaan ilman hevosia. Ainakin olisin terapian tarpeessa, heh. En voi sille mitään, että murehdin ja mietin kaikkea, sihen päälle otan kaiken todellakin itseeni. Ei helppoa, siis.

Eilen uusi kamera saapui ja pääsin heti testamaan sitä tallille. Kentällä oli sopivia uhreja hyväksikäytettäväksi pohdiskella miten päin kameraa kuulusikaan pitää. Miten ihanaa oli päästä miettimään asetuksia ja sommittelemaan kuvaa. Mitään siitä ei tuntunut tulevan, mutta ajan myötä homma helpottuu taas ihan varmasti.

Siskoni hevosellan Gus. Uskomaton yhteistyö takana ja edessä.

Ratsastuksen jälkeen jalat vaihtoivat kummasti väriä.

Yksi ongelma kuvatessa ilmeni heti, nimittäin hinku ratsastamaan. Kun katsoo toisen ratsastusta saa itse ideoita omaan tekemiseen. Miten itse olisin tehnyt tuon? Mitä tehtävää ylipäätään olisin suorittanut? Mitä olisin tehnyt toisin? Nämä ovat kysymyksiä, jotka pyörivät päässäni kun seuraan kentän laidalla toisten menoa. Se intohimo ja inspiraatio kuoriutuu toisten ratsastusta katsoessa, on ihan uskomaton.

Tänäänkin lähdin tallille intoa puhkuen, kamera tietysti kainalossa. Tallihommien jälkeen oli tarkoitus ratsastaa, mutta kuinkas kävikään. Hevosen selkään en ikinä päässyt, sillä oma oloni mureni palasiksi. Kotiin olo lähdettävä potemaan vatsakipua ja oikeaksi vatsataudiksi se sitten yltyi. Nyt onneksi olo alkaa olla jo parempi, jospa uni auttaisi tähänkin vaivaan.

Uuteen kameraan olen kyllä todella tyytyväinen. Joskus kun rahaa kertyy enemmän, on hankinta listalla parempi putki. Nyt siis Canon 70D + Canon EF-S55-250mm f/4-5.6 IS STM.

Hevoset 2016 messujen pääsyrannekkeiden voittajat

Videolla voittajat olkaa hyvät:

linkki

Uusi tuttavuus

Viime aikoina olen ollut vanhalla tallilla auttassa hommissa. On ollut mukavaa tavata vanhoja tuttuja ja vähän ikäväkin on tallille tullut. Tykkään tehdä tallihommia ja ajattelenkin ne aina hyötyliikuntana. Mahdollisuuksia on ollut monia päästä ratsasamaan, mutta olen jättänyt tilaisuudet käyttämättä. Mielummin touhuan tallitöiden parissa, kuin istun hevosen selässä.

Eilenkin sain aikaa kulumaan tallilla neljä tuntia, vaikken siivonnut kuin pari hassua karsinaa ja laittelin heiniä sekä vesiä. Harjailin hevosia ja Teukkaa taluttelinkin hetken kentällä.

Teukka otti kaiken ilon irti auringosta ja nukahti sen lämpöön.

Tänään olin tunnilla ihan extempore. En ollut edes suunnitellut meneväni tallille, mutta koska olen päättänyt ottaa itseäni niskasta kiinni, oli tilaisuuteen tartuttava. Olisin saanut valkata lähes minkä vain hepan, mutta päädyin ensimmäiseen vaihtoehtoon. Sain siis tunnille koemielessä suokin nimeltä Vipsi. Tämä maastomopona toimiva raakile, ei valitettavasti ymmärrä vielä kentän kiemuroista, asetuksista tai puolipidätteistä mitään. Mutta hei huom VIELÄ.

Vasempaan kierrokseen tamma kulki hyvin uralla. Ympyrät välillä epäonnistuivat kommunikointiongelmien vuoksi, mutta uutta yritystä vaan peliin. Oikea kierros tuottikin läjän harmaita hiuksia ja tyydyin pyörimään pientä umpyrää kentän keskellä. Miten vaikeaa voikaan olla saada hevonen pysymään suorassa tai taipumaan haluttuun suuntaan?

Ei mikään ruusu, mutta kukkii ne perunatkin.

Tunti kului siivillä ja suunnan vaihtuessa moneen kertaan alkoi lamppu hevosen pään yläpuolella palaa. Enää ei tarvinnut kulkea pikkuista ympyrää, vaan voisin mennä ihan pääty-ympyrällä ilman, että pää kääntyy ulos ja tamma puskee lapa edellä haluamaansa suuntaan.

Vaikka tämä hevonen on täysi vastakohta omalle näkemykselleni unelmahevosesta, niin silti joku minua siinä kiinnostaa. Veikkaan, että löydän itseni vielä myöhemminkin tamman selästä tehden kahdeksikkoa harjoitellen asetusta.

Tallilta kotiin päästyäni lähdinkin lasten kanssa päivystykseen. Yksi huutaa tulevia hampaita, toinen on taas kuumeessa ja itse poskiontelontulehduksessa.

Huomenna olisi aika arpoa voittajat Hevoset 2016 messuille? Video vai arvontakone?

Nyt mä sen tein, otin itseäni niskasta kiinni!

Eilen koin taas sen normaalin ongelman, ei kiinnosta tehdä mitään. Mietin mielessäni tekosyytä, etten ehdin tallille. Kuinkas kävikään? Sanoin jo Villelle puhelimessa, että nyt otan itseäni niskasta kiinni ja raahaudun tallille. Jos en nyt menisi, en menisi varmaan ikinä. Odotellessa Herran kotiutumista pakkauduin ratsastusvaatteisiin ja kun hän ovesta tuli sisään, hyppäsin auton rattiin ja ajelin tallille.

Hevonen nopsaa tarhasta ja uutta satulaa kokeilemaan. Päädyimme tulokseen, että karva alle ja johan on parempi kuin vanha. Satula ei painanut, eikä puristanut ja säkätilaakin jäi sopivasti. Siitä sitten sovittamaan uusia suojia, samalla kun loput kamat olikin jo niskassa.

Tässä näkyy nämä uudet suojat, mitkä messuilta tarttui mukaan.

Olo tuntui jotenkin oudolta, kuin en saisi otetta koko hevoseen. Kerrankin päätin, että aivan sama millaisessa muodossa hevonen liikkuu, kunhan se liikkuu haluamani vauhtia. Nyt ei ollut lupa madella, vaan pitkät sivut menin niin reipasta käyntiä kuin voimme ja lyhyet sivut sitten matelimme. Näihin vielä yhdistettynä pys-per ja sama tempo liikkeelle lähdössä kuin ennen pysähdystä.

Ravissa en paljon sitten hienosäädäkkään tempoa, ainakan vielä. Uskaltauduin vihdoin ravaamaan enemmän kuin kolme askelta. Lentelin keventäessä mihin suuntaan sattui, jalkaa en saanut mitenkään pysymään oikealla paikalla ja melkein voin pahoin peläessäni tippumista. Tämä kaikki johtui ihan vain siitä, että V:llä on hirveän suuri ravi. Yritetään ravia ruveta sitten säätelemään, kun totun kirahin askeleeseen.

Yllätin itsenikin koittamalla ruunan laukkaa. Laukka nousi ihan ok, eikä tuntunutkaan ollenkaan hassummalta. Lihasten kautta saadaan lisää tasapainoa, niin varmasti laatu paranee roimasti. Nyt ruuna kaatui jonkun verran sisälle, mutta muutama pätkä oli oikein hyvä ja rauhallinenkin. Muutaman noston jälkeen herrasmies tarjosi laukkaa itse. Oikein nauratti innoissaan oleva hevonen.

Ennen loppukäyntejä treenasimme hiukan avoa ja pohkeenväistöä. Pikku hiljaa jokin palapelin pala löytää aina kohdallee ja asiat lähtevät sujumaan entistä paremmin.

Tavoitteena V:n kanssa meillä on saavuttaa rauhallinen eteen-alas ravi.

Mitä Teillä on tavoitteena tällä hetkellä on?

Horse Fair 2016

Tämän näköisenä lähdin lapsia viemään hoitoon.

Vierailin messuilla ensimmäistä kertaa ja päiväksi valikoitui perjantai. Oli helppoa saada lapset hoitoon ja ajattelin tällöin myös olevan vähiten ihmisiä. Vihaan ihmispaljoutta, kun tulee niin ahdistava olo. Matkaan siis lähdettiin n. klo 11.

Perille päästyämme tapasimme heti mainioita alpakoita. Ne olivat niin suloisia, että olisin voinut viedä ne heti nyt paikalla kotiin. Näistä suloisuuksista kun jatkettiin matkaa oli aika hiukan shoppailla. Tarjouksia ja poistotuotteita löytyi vaikka muille jakaa ja heti aloin tyhjentämään Horzen kojua. Hevariltakin löytyi vaikka mitä.

Kah, tuttuja! 

Parin ostoskassin kanssa oli hyvä lähteä suuntaamaan katsomaan esillä olevia heposia. Siskoni Mari toi esille Curlyori Matten. Hitsi se oli rauhallinen, vaikka törötti vain karsinassa. Tässä aikaa vierähti tovi jutellessa, kun ei Marin muuton vuoksi enää niin usein nähdä.

Mihis sitten mentiin? Shoppaamaan tietysti. Kojuja oli niin paljon, että niiden kanssa meni kyllä oikeasti aikaa. Aikamme kierreltyä, oli aika lähteä seuraamaan valjakkoa. Tätä näin valjakosta mitään ymmärtämättä oli mielenkiintoista seurata.

Nälkä pääsi yllättämään. Eka mahdollinen ruokapaikka kiitos!

Yllättäen vollotin palkintojen jaossa. Oon hiukan herkkä.

Luvassa oli vielä vähän lisää shoppailua ja esteratsastusta. Seurasimme yhden luokan, jonka jälkeen olikin aika lähteä kotiin. Kello taisi olla kuusi kun lähdimme metsästämään autoa. Luoja, että aika meni nopeasti. 

Olin niiiiin shoppailuterapian tarpeessa.

Kello oli jotain sata kun pääsin kotiin, mutta oli kyllä kivaa. Kiirettä on pitänyt ja postaus vähän venyi. Mukaan kyllä tarttui vaikka ja mitä.

Pari takkia löysin. Pfiffin softsellin tapainen kevääksi ja Horzen perus talvitakki. 

Horzelta löytyi kivat kengät. Tuntuivat kivalta jalassa.

Näitä B Vertigon huopia en voinut jättää Horzen kojuun. En ikinä raaskisi ostaa näitä, mut nyt olivat superhalpoja.

Uudet saappaanvarret löytyi myös pilkkahinnalla. Toivottavasti ovat oikeaa kokoa.

Tämä on jo kauan pitänyt tilata niin ostin nyt liitolta.

Ponin pintelit kummilikalle ja ihana otsapanta.

Näiden lisäksi mukaan tarttui heppanameja ja V:lle uudet suojat. Mitään en oikeasti olisi tarvinnut, mutku halvalla sain. Näin on kiva ostaa valmiiksi kaikkea pientä, niin on sitten tulevaisuuteen varalle.

Muista osallistua Tampereen messujen rannekkeen arvontaan TÄÄLLÄ

Olitko itse messuilla?

Vastaukset kysymyksiin -video ja remmiarvonnan voittaja

Video meni kahteen osaan, pahoittelen. Onnea voittajalle!