Ikävät uutiset vievät romahtamispisteeseen.

 Pala on kurkussa, mutta samalla ahdistaa. En enää erota närästääkö minua vai onko tämä kuristava tunne ahdistusta joka ei jätä minua rauhaan. Takki on tyhjä ja olo yksinäinen. Jäin ihan yksin. Vaikka minusta nyt tuntuu siltä kuin en saisi henkeä, olen niin kiitollinen kaikesta mitä sain ja opin.

Olimme eilen klinikalla. Tuntui jo pahalta paastottaa toinen mahan tähystystä varten ja nyt jälkeen ajateltuna sekin oli turhaa, sillä vatsalaukku ei 17h paastosta huolimatta ollut tyhjä. Osa vatsalaukusta kuitenkin näkyi ja siistiltä se näytti. Ultrattiin suolisto ja sekin näytti siistiltä. Letkuteltiin, jotta saataisiin maha tyhjäksi.

Kuva Roosa Tanhuanpää

Tässä vaiheessa eläinlääkäri ehdotti vielä uusia hiekkakuvia, vaikkei aiemmissakaan kuvissa hiekkaa ollut kuin muutama pieni murunen. Intuitio sanoi ääneen, että kuvataan se selkä samalla. Se oli ainut mitä ei oltu kuvattu, joten jos nyt ihan varmuudeksi.

Hoitaja tuli röntgenhuoneesta välillä ulos ja kertoi eläinlääkärin kuvien tsekkauksen jälkeen, että lisää kuvia pitäisi ottaa. No hevonen oli jo valmiiksi rauhoitettu niin kyllä se vielä hetken jaksaisi olla. 

Röntgenin jälkeen Hemmo karsinaan ja itse kuuntelemaan tuloksia. Kahdessa okahaarakevälillissä melko voimakkaat muutokset, kissing spine-leesio.. Mun silmään ne oli kokonaan luutunyt yhteen! Lisäksi nikamarungossa rintaranfassa spondyloosia useissa väleissä, voimakastsa silloittumista.

Kuva Roosa Tanhuanpää

Juteltua eläinlääkärin kanssa päädyimme hevosen lopetukseen. On väärin aiheuttaa rakkaalle niin suurta tuskaa mitä se oli jo kantanut. Ei halua sitä tuskaa kenellekkään.

Hemmo näytti minulle miten asiat hoidetaan ja miten oikeasti ratsastetaan. Se näytti miten voit pitää hauskaa. Se näytti miten kuuntelee kaikki murheeni tulemalla kainaloon tai nappaamalla pipon tupsusta. 

Kaiken sen kivun se peitti, jotta voi olla ihmisen kanssa. Se ei välittänyt vaikka sattuu, se yritti silti parhaansa. Ihan liikaa pyysin ja vielä enemmän sain, kiitos Hemmo!

Palon Hemmo

5.6.2005-26.2.2022

Kuva Roosa Tanhuanpää

Keskiviikkona klinikalle: Saadaanko vikalistaan yksi vaiva lisää?

 Hemmo sai syksyllä klinikalta kipulääkekuurin. Ensimmäinen ei vaikuttanut mitenkään ja toinen lääke sai sen vatsan räjähtämään. Vaiva tasoittui ookooksi, mutta ajoittain pahenee. Cushing lääkkeen nosto sai vatsan taas oireilemaan ja aloin miettimään yhden Instagram seuraajan ansioista muitakin syitä.

Pienensin eläinlääkärin ohjeen mukaan annoksen takaisin yhteen tablettiin ja olevinaan tilanne rauhoittui hieman. Ehkä kuvittelin, ehkä lannan laatu parani hieman. Jätin ruokinnasta kaiken muun paitsi e-vitamiinin, kivennäisen ja ihoa parantavan öljyn pois ja tilanne olevinaan parani taas. Kerran Hemmo sai vahingossa vanhan ruokalistan mukaiset pöperöt ja peli oli taas menetetty. Aamulla vastassa oli ripulilta haiseva hevonen. 

Tänä talvena olen pessyt sen takapäätä ja -jalkoja niin paljon, että raukalla on kankut ihan ruvella. Mutta ei sitä ruikulia ole voinut jättää pesemättäkään, kun se on polttanut pienen määrän karvaa takapäästä. Ajattelin alkuun koko ajan tilanteen johtuvan lääkkeistä, mutta voisiko kyseessä kuitenkin olla suolistotulehdus.

Yksi meidän kotieläinlääkäreistä väläytteli, että usein tämän kaltaiset ratsastusoireilut voivat viitata hyvinkin suolistoon, mutta ignoorasin asian täysin. Nyt kuitenkin kipeänä ollessani minulla on ollut niin paljon aikaa miettiä että pääni halkeaa. Ei tätä kestä enää; asia on tutkittava, mieluiten heti!

Juttelin klinikan henkilökunnan kanssa viikko sitten ja sovimme, että soittelen taas viikon päästä. Alustavasti puhuttiin, että jos ei lannan laatu ala parantua, pitäisi asia kyllä tutkia. Omassa päässä oli silloin vain ajatus, että jätä Cushing lääke kokonaan pois, se ei sovi Hemmolle.

No asiaa pyöriteltyäni ja mietittyäni varasin ajan klinikalle. Tutkitaan nyt vielä maha ja suolisto, josko saataisiin 7 osuma vikalistaan, niin ehkä sen voisi saada vielä lottoonkin jonainpäivänä. Listalta kun löytyy jo vanha oej pinnallinen koukistajajänne, vtj koukistajajänne, ruununivelen nivelrikko, kesäihottuma, Cushing ja ellergia joillekkin rehuille. Tässähän olisi jo kuusi osumaa ennestään.

Hemmon kaaappi sai uuden järjestyksen.

Rehellisesti sanottuna paskaahan tämä on. Olen vain etsinyt uutta hevosta, jolla voisi treenata paremmin, mutta samalla pohtinut Hemmon elämää pidemmälle. En mitään isoja päätöksiä ole lyönyt lukkoon, mutta ensi kesä näyttää paljon. Viime kesä oli ruunalle niin kamala, että sen olisi voinut luokitella jo eläinrääkkäykseksi. Polttoaisia oli niin paljon, että vaikka Hemmo oli loimitettu ja huputettu, sen pää märki ja sitä hoidettiin isoilla annoksilla kortisonia sekä allergialääkettä. Tätä tuskaa en halua sille enää ikinä tuottaa.

Hemmo on muutenkin ehkä maailman lojaalein hevonen. Se tekee kaiken mitä siltä pyytää ja on aina valmis  tekemään työtä. Nyt vain hoidetaan Hemppiksen olo paremmaksi!

Miten meillä nykyään menee?

 Hei pitkästä aikaa!

En ole aikoihin istahtanut tietokoneelle. Monesti olen miettinyt blogia ja tänne kirjoittamista, mutten oikein ole keksinyt mistä aloittaisin. Saatte nyt lukea pikakoosteen vuodesta 2021 ja samalla kerron vähän myös omia fiiliksiäni

Tammikuussa käytiin ensimmäistä kertaa Hemmon kanssa maneesilla. Saimme lunta ja hepat pääsi iloitsemaan pellolle. Kaikki tuntui pohjimmiltaan olevan hyvin

Helmikuussa Tahvo vieroitettiin Almasta, joka sujui yllättävän hyvin. Aloitimme käymään MW-Tallilla Kiian kouluvalkuissa. Muistan aina ensimmäisen kerran; olin jo alkuravien jälkeen niin loppu että tärisin. Miten niin mulla oli huono kunto?

Maaliskussa käytiin eri valkuissa, kotona istuntatunneilla ja Salossa Kiian kouluvalkuissa.

Venla kuskailee Hemmolle tomerasti havuja.

Huhtikuussa lopetin kouluvalkut. Minusta tuntui, että olin vain muiden tiellä kun ratsastuksessa tarvitsin omia taukoja käsien paskan tilanteen takia. Nyt myöhemmin miettien Hemmo ei tällöin jo ollut kunnossa. Etsimme sopivaa kuoltainta, koska ruuna puri niin kovin kiinni. Sopiva kuolain tuntui löytyneen ja ratsastus helpottui.

Toukokuussa Hemmo sai uuden 4500e maksaneen satulan alkuun vuokralle ja syksyllä lunastin sen omaksi. Nyt vituttaa. Täytin pyöreät 30 vuotta ja samalla päivällä jouduimme hyvästelemään Riina-ponin. Sen vaivat suurenivat, joten päätös tehtiin hyvin nopeasti. Poni ehti täyttää melkein 29 vuotta. Starttasimme Hemmon kanssa ekat kisat ja saimme ihan jäätävän hyvät prosentit. Nämä kisat jäivät meidän viimeisiksi.

Kesäkuussa aloimme etsimään Venlalle uutta ponia. Tuntui, ettei mistään löytyisi sopivaa. Ronja kävi Hemmolla yhdet kisat, sillä en itse päässytkään osallistumaan. Oma polveni sanoi poks ja edessä oli leikkaus. Nyt jo voin sanoa, etten tämän jälkeen juurikaan ole päässyt ratsastamaan. Venlalle löytyi täydellinen poni, Rusina. Polvikin leikattiin.

Heinäkuussa keskityin parantelemaan itseäni ja vain muut ratsastivat Hemmolla. Venlalla ja Ruspella oli ensimmäiset kilpailut ja hienostihan puomiluokka sujui.

Elokuussa pääsin Hemmon selkään ja se tuntui entistä kamalammalta. Se puri oikealta kiinni kovin, eikä helpottanut ollenkaan. Varasin ajan klinikalle ja saimme diagnoosiksi ruununivelen nivelrikon. Samalla varattiin aika kengitykseen, koska anturat olivat ohentuneet.

Syyskuussa Hemmo sai myös Cushing diagnoosin ja se kengitettiin klinikalla. Ontuminen jäi hetkellisesti pois. Myin Tahvon ja se muutti uuteen kotiin Leville.

Lokakuussa ratsastelin pitkästä aikaa Almalla, mutta sekään ei tuntunut enää hyvältä. Se oli jotenkin kummallinen. Myin Tahvon ja se muutti uuteen kotiin Leville.

Kiitos näistä vuosistsa Alma Coogan VT

Marraskuussa käytiin ahkerasti klinikalla ja upotin rahaa Hemmon hoitoon paljon. Alma tutkittiin kotona ja sen molemmat takajalat olivat täynnä nivelrikkoa. Tamma pääsi samalla viikolla vihreimmille laitumille.

Joulukuussa Hemmon kanssa on mennyt vielä huonommin, se ontui hetkittäin tarhassakin joten päätin vain kävellä. Kuun lopulla meillä oli kontrolli ja kuinka olla vej löytyi pinnallisesta koukistajajänteestä jännevamma. Nyt tuli isku vasten kasvoja. Hevoseni oli rikkonut itsensä sairaslomalla.

Puolet vuodesta oli oikeasti täynnä paskaa. En todellakaan tiedä mitä teen? Hemmo tuskin tulee enää kestämään käyttöä, sillä vaikka jännevamma paranisi, ei nivelrikkoa voi parantaa. Elämme kuitenkin päivä kerrallaan. 

Omat niveleni, varsinkin sormissa ja varpaissa ovat menneet pahemmaksi. Vitun nivelreuma... Kroppa kaipaisi liikettä, mutta hevonen on toista mieltä. Juuri nyt voin sanoa, ettei ihan hirveästi kiinnosta kävellä kenttää ympäri, kun et voi edes voltteja tehdä. Ei sen puoleen myös kelit ovat olleet ihan kamalia. Harmittaa kuitenkin hoitaa muiden hevosia, kun et itse voi edes ravata. Pitäisi olla onnellinen, että hevonen on hengissä, mutta ei paljon hymyillytä.

Hemmon viimeisin klinikkareissu

Olen alkanut valmistella omaa harrastusta ja sen tulevaisuutta ja laitellut ilmoituksia, että etsin hevosta. Nyt on kuitenkin se tilanne, että hinnat ovat pilvissä eikä omalla budjetillani löydy mitään, ei kertakaikkisesti mitään. Täydellisintä olisi kun voisin ottaa hevosen koeajalle ensin ylläpitoon ja sitten lunastaa sen omaksi. Saan onneksi joka kuukausi rahaa säästöön, mutta Hemmon sairastelut ovat kyllä vieneet paljon rahaa. Useamman tonnin. 

Kävin yhtä suomenhevosta katsomassa ja se vaikuttikin todella lupaavalta, se ei kuitenkaan tuntunut yhtään omalta. Toinen hevonen löytyi läheltä, tuntui omalta, mutten läpäissyt eläinlääkärin tarkastusta. Ehkä fiksuin olisi ostaa vain se keppihevonen ja unohtaa kaikki muu. 

Tämä oli oikein kunnon sekametelisoppa, mutta toivottavasti saitte jonkin tolkun tekstille. Ehkä seuraavalla kerralla minulla olisi jotain iloisempaa kerrottavaa, kuullaan!