Joulukalenteri Luukku 8: Fiilikset just nyt!

Tiedätkö sen olon kun mikään ei kiinnosta ja yhtään ei jaksa? Mulla on just semmonen olo ollut taas jo pidemmän aikaa. Hevoset on se juttu mikä pakottaa ulos ja se on hyvä. Lapset pitävät liikkeessä jatkuvasti, eikä aikaa murehtimiselle juuri ole.


Hevoset on aina toimineet mulle jotenkin terapeutteina. Niiden kanssa voin olls oma itseni, eikä mitään esitystä tarvita. Ne kuuntelevat murheita uskollisesti ja tuntuu kuin ne ymmärtäisivät minua.

Irman kanssa riittää hirveästi töitä, että saamme sellaisen oikean luottamussuhteen. Jotenkin fiilis on ollut ihan maassa, kun ei ole satulaa ollut ja kengityksen kanssa oli ongelmia. Tai ehkä muotoilin varsin huonosti. Kengitys sujui aika mallikkaasti edelliskertaan verrattuna, mutta kengittäjän paikalle saaminen olikin sitten oma lukunsa. Nyt on alla hokkikengät ja tilsakumit joka kintussa, niin ei kelit enää pitäisi olla este.

Tiedän kyllä, että luottamuksen kasvatus vaatii muutakin kuin ratsastusta, mutta jotenkin oma olotila on ollut sellainen, että kirjainmellisesti vain vituttaa. En ole viimeisen vuoden aikana päässyt juuri ollenkaan ratsastamaan. Ensin ongelmat oliverin kanssa ja nyt Irman puuttuva satula. Koska oma tasapainoni on aivan surkea ja ne olemmattomatkin taidot ovat kadonneet hornan kuuseen, en ole tahtonut ratsastella ilman satulaa. Irma on kuitenkin tosi herkkä, niin ei ole kiva, että vaapun selässä joka ilman suuntaan.

Paino on ollut mulle iso ongelma monta vuotta mutta nyt olen saanut reilut kymmenen kiloa pois jos vertaan toukokuuhun. Painan vieläkin paljon, mutta suunta on parempi. Irma taas on kerännyt painoa mikä on oikein hyvä juttu. Se on pyöristynyt, eikä ole alkuukaan niin kuiva kun se meille tullessa oli.

Jos nyt oikein alan pohtimaan asiathan alkavat olla hyvin. Sain tänään viestiä satulasta, että nyt se on oikeasti tulossa Suomeen. Toimittajalla on ollut jotain häikkää lähetyksessä. Irma raspataan huomenna ja se on jo taas rokotettukkin. Tuntuu oikeastaan aika hyvältä. Pääsemme aloittamaan puhtaalta pöydältä kun kaikki muu on hoidettu pois alta. 

Olen ihan kuoleman väsynyt. En ole hetkeen tottunut tekemään näin paljon töitä koulun ohella. Tuntuu aika siistiltä kun just mut valitaan kuvaajaksi ja pääsen tekemään oman alan hommia. Nytkin olisi kolmen eri keikan kuvat käsiteltävänä ja nämä keikat ovat kaikki olleet parin päivän aikana. Musta taitaa oikeasti joskus tulla valokuvaaja. Vielä kun ehtisi omia elikoita kuvamaan tai olemaan edes valoisaan aikaan kotona. Huomenna luojan kiitos ei ole muuta kuin eläinlääkärikeikka. 

Pitäisi oppia ajattelemaan enemmän asioita positiivisesti. Mulla on ihanat hepat, ihana mies ja ihanat lapset. Myös kissat ja koirat tuovat elämääni paljon iloa. Painin jatkuvasti murehtimalla asioita ja tästä syystä käynkin ihan säännöllisesti psykologin juttusilla. Ei mua hävetä myöntää, että tarvitsen apua. Voin kuvitella, että käynnit vähenee kyllä kun pääsen taas kunnolla heppailemaan!