Toisille ratsastaminen on ihan arkipäiväistä, meille kuitenkaan se ei ole viime aikoina kuulunut ruutiineihin. Tänään sattui sellainen, että iski halu päästä Irman kyytiin ja vihdoin siihen löytyi myös aikaa. Otimme hevosten kanssa huomisen luukun kuvia ja iskin sellainen fiilis, että nyt kyytiin.
Se fiilis oli jotain käsittämätöntä mitä mulla oli selässä olessa. En ole Irmalla ratsastanut tähän mennessä oikeasti kuin ehkä seitsemän kertaa, mutta nyt iski vanha omaan tekemiseen. Tästä hevosesta tulee vielä oikeasti todella mahtava.
Mulla oli niin hauskaa, etten edes muista milloin mulla on ollut tällainen tunne. En tosiaan ratsastanut kovin kauaa. Aluksi ajattelin vain kävellä, mutta lopulta päätin myös hieman ravailla. Ravi ei oikein aluksi meinannut onnistua, kun tamma on niin kovin herkkä.
Lopulta kun uskalsin tamman antaa ravata, saimme ihan kivoja pätkiä eteenpäin liikkuvan hevosen kanssa. Tuntui jotenkin niin uskomattoman hienolta, vaikka meno näytti aivan kamalalta. En ole ratsastanut kunnolla sitten viime kevään, niin on hippasen päässyt nuo taidonrippeet katoamaan.
Saamme Irman kanssa nyt aloitella työt hissukseen ja opetella yhessä ratsukon saloja. Meille ei ole kiire edetä mihinkää, niin hiljaa hyvä tulee. Luojan kiitos meillä on nyt satula. Satula jota en näemmä osaa edes satuloida oikeaan kohtaan.
Tästä hommasta jäi niin hyvä fiilis, että meidän on oikeasti hyvä jatkaa tästä. Kun saamme joulukiireet veks, niin pääsemme pikku hiljaa yhdessä hommiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti