Varasin itselleni melko extempore istuntavalmennuksen täksi päiväksi. Märehdin Irmaa jo monta viikkoa, mutta nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni. Puhun jatkuvasti uuden hevosen hankinnasta, tajusin vasta pari päivää sitten ettei se ole pakkollista.
Mulla asuu täällä kotipihalla Alma, siskoni hevonen. Tamma on todella osaava, mutta toisaalta vaativa ratsastaa. Se vaatii erittäin tasaista kättä ja istuntaa. En tunne olevani tarpeeksi hyvä ratsastaja Almalle, mutta enköhän minäkin voi oppia.
Tänään keskityimme pääasiassa ratsastajan käteen. On muuten todella vaikeaa yrittää hengittää, joustaa kädellä ja olla puristamatta jalalla samaan aikaan. Oma ratsastukseni on toisaalta ottanut takapakkia, mutta toisaalta taas olen sisältänyt paljon asioita päässäni ja työstänyt niitä valmiiksi. Tällöin oppiminen on oikeasti paljon helpompaa, sillä oikea motivaatio auttaa todella paljon.
Minulla oli Alman kanssa ihan sama homma kuin Irman kanssa. Tuntui todella vaikealta saada hevonen ravaamaan, samalla kun oikein keskittyy olemaan siellä selässä. Suurin ongelma lienee oikeasti jaloissani. Annan pohjetta, jonka jälkeen jään silti puristamaan, enkä osaa hellittää jalkaa.
Toinen iso ongelma mulle on ohjastuntuma. Varsinkin Alman kanssa en uskalla ottaa ohjaa kunnolla tuntumalle, sillä jotenkin pelkään sitä. Olen aina ajatellut, että löysällä ohjalla hevosesta tuntuu paremmalta kuin tuntumalla oleva ohja. Tamma protestoi vääränlaista kättä viskaamalla päätä ja sen lisäksi siitä on tullut opittu tapa. Se turhauttaa ja harmittaa, mutta tänään sain siihen todella paljon työkaluja.
Mietin videon julkaisemista hetken, mutta päädyin sen tuomaan esille. Kaiken elämän ei tarvitse olla yhtä suurta kiiltokuvaa, vaan myös omat viat ja puutteet voi tuoda esille. Muiden mielestä tämä ei välttämättä ole oikein, mutta tahdon tehdä asiat omalla tavallani.
Olen ylipainoinen, en saisi ratsastaa. Haluan muuttua ja haluan eniten oppia ratsastamaan kauniisti ja eleettömästi. Se vaatii töitä, mutta niitähän tässä tehdään! Myös Alma on todella paksu, mutta sen taustat tietäen, ei liikakilot ole päälimmäinen huolenaihe. Heinää on alettu rajoittamaan ja liikuntaa lisätty. Hiljaa hyvä tulee ja tuleekin takuuvarmasti ilman suuria ongelmia esimerkiksi vatsahaavan kanssa.
Toivon, että tämä motivaatio mikä mieleni on vallinnut, säilyy pidempään. Olen luonteeltani todella ailahtelevainen, mutta toivon tietyllä muuttuneeni ja kasvaneeni ihmisenä edes hieman. Seuraava tavoite olisikin luoda itselleni tavoitteet lyhyille ja pitkälle aikavälille.
keskiviikko 29. tammikuuta 2020
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Millainen minusta on tullut?
Hevosmaailma elää murroksen aikaa ja tuntuu pelottavalta hypätä johonkin uuteen, mutta kuitenkin tuttuun. En oikein vielä tiedä millainen tu...
-
Tahvo tuo meidän pieni riiviömme täytti helmikuun alussa puoli vuotta. Olin päättänyt jo aiemmin, että helmikuussa koittaisi se päivä kun e...
-
Hemmo sai syksyllä klinikalta kipulääkekuurin. Ensimmäinen ei vaikuttanut mitenkään ja toinen lääke sai sen vatsan räjähtämään. Vaiva tasoi...
-
Pala on kurkussa, mutta samalla ahdistaa. En enää erota närästääkö minua vai onko tämä kuristava tunne ahdistusta joka ei jätä minua rauhaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti