Unelmointia. Millaista hevostelua minä haluaisin?

Nyt kun minulla on ollut aikaa miettiä asioita, olen päättänyt haluta hevosen. En nyt, vaan hieman myöhemmin. Saavuuttaakseni tavoitteeni tarvitsen ihan ensin työpaikan, jossa riittää työtunteja ja palkka on riittävä. Vilkuilen sivusilmällä työpaikkoja, mutta vanhempainvapaalla olen alustavasti toukokuun loppuun, josta jään suoraan hoitovapaalle. Tällöin tuloni tippuvat roimasti. Nyt jos koska on aika elää pihisti ja säästää rahaa hoitovapaalla oloon. Nyt kun minulla ei ole hevosta, ei ole hirveästi menojakaan. Kun joskus saan työpaikan tai palaan vanhaan työpaikkaani, alkaa säästäminen isommassa mittakaavassa kuin nyt. Kaikesta turhasta olen luopunut, jotta rahaa jäisi enemmän säästettäväksi.

Jos nyt hypätään tulevaisuuteen, kun minulla on riittävästi rahaa. Haluan ehdottomasti suomenhevosen, tai jonkun muun "raskaamman" kulkupelin. Ei jykevämpi pv:kään ole pois suljettu. Tallimatkan tulee olla melko lyhyt, jottei aikaa tallilla käymiseen kulu liikaa. Maneesitalli olisi aivan luksus, jos yhtään haluan treenata myös talvella. Treenaamaan on siis myös päästävä. Talli jossa kävisi valmiiksi valmentajia, helpottaisi huomattavasti. Jatkossa haluan tosissani petrata ja päästä ratsastuksen saloihin. Myös kilpaileminen viehättää kovasti, joskin matalalla tasolla. Kun saan 1-tason kouluradat rullaamaan, on aika siirtyä 2-tasolle. En kuvittele itseäni vaativissa luokissa, varsinkaan nyt kun HeB tuntuu todella kaukaiselta. Kotona ratsastus sujui, mutta ei kisapaikalla.

Maastoilua en myöskään aio unohtaa. Enkä missään tapauksessa muita liikutustapoja. Kuinka mukavaa on luoda suhde hevoseen työskentelemällä maasta käsin ja hoitamalla hevosta. Välillä minusta tuntuu, että jään mielummin höpöttämään hevoselle, kuin että nousisin selkään. Metsäänkin on kiva lähteä kävelylle taluttaen hevosta. Ei se kisaaminen pelkästään sykähdytä, vaan kokonaisuus. Hevoset ovatkin olleet minulle aina oikeita terapeutteja, sillä ne todellakin osaavat kuunnella. En tiedä mihin joutuisin jos en tallille pystyisi menemään ollenkaan.

Nyt palaamme nykyhetkeen. Olen varsinainen laiskiainen, jolle kaikki tekeminen tuntuu maratoonin juoksulta. Tällä viikolla olen kuitenkin saanut itseäni niskasta kiinni ja tehnyt oikeasti hommia. Joka päivä olen halkonut puita ja voin sanoa että lihakset ovat ihan loppu. Mutta se fiilis ulkona olemisesta ja siitä kun olen saanut jotain aikaiseksi. Tästä on pidettävä kiinni. Minulla on nyt hyvää aikaa käydä salilla ja vahvistaa lihaksiani jotka ovat vieläkin ihan rapakunnossa raskauden jäljiltä. Paino on noussut niin että oikein hävettää. Ei minun tarvitse tikkulaiha olla, mutta nuo ylläolevat kuvat olisi nyt tavoitteena. Pitää vaan jaksaa tehdä jotain, eikä jäädä surkuttelemaan sohvan nurkkaan sipsipussin kanssa. Viimeisen vuoden aikana on lähes koko Netflix tullut koluttua läpi, niin eiköhän olisi aika tehdä jotain. Olen vain niin saamaton kuin ihminen voi olla, enkä omista ollenkaan itsekuria.