Tässä hän on, Irma!

Huhhuh miten elämä vie mennessään. Oliverin tilanne on mikä on, eikä siltä valitettavasti saa ikää pois, eikä terveyttä parannettua, niin piti keksiä jotain. No, minähän näppäränä tyttönä rustailin ostoilmoituksen hevosesta. Aluksi meinasin joutua ihan väärille poluille, kunnes taas tuli järkiini hevosen rodun suhteen. Sanotaan "Suomenhevonen, paras hevonen".

Riina tutki uutta kaveria ihan rauhassa, alkuun.

Sohvi ja Oliver ottivat uuden kaverin vastaan vauhdilla.

Alkuun minusta tuntui, ettei oikeaa hevosta ole tarjolla. Hinnat tuntuivat olevan pilvissä ja jokaisella jotakin kremppaa. Ehdin jo melkein luovuttaa, kunnes sain viestin suomenhevostammasta, Tiinasta. En paljoa empinyt kun päätin, että tämä se on. Katsomaan oli päästävä kopin kanssa ja päiväksi valikoitui sunnuntai.

Myyjä kertoi viestissään tammasta mm näin: "Ostin sen raviuraa silmällä pitäen, mutta tamma onkin tallityttöjen luottoratsu. Ravuriksi aivan liian laiskanletkeä yksilö" ja "Mitään se ei pelkää, ei varmaan kuolemaakaan." sekä "Nyt ollaan treenattu pää märkänä mutta leppoisa meno on sille paljon mieluisampaa". Mitäs tässä, olin jo ihan myyty. Miltä ihmeeltä tuntuisikaan kun voisi maastoilla ilman ylimääräistä häppeninkiä tai se, että hevonen oikeasti tykkäisi laukata..?

Sunnuntain koittaessa kello soi 7 aamulla ja klo 8 maissa auto starttasi kohti Haminaa. Aamu alkoi ihan päin persettä; nukuin huonosti yöllä ja vettä tuli kuin aisaa. Onneksi sain Jonnan mukaan reissuun, niin ei ihan yksin tarvinnut lähteä. Perille päästiin ja päästiinkin hyvin. Puolilta päivin kurvailimme ravitallin pihaan ja vastassa oli mukavia ihmisiä.

Tamma uudessa kodissa sunnuntaina.

Siinä rupatellessa tamma olikin jo pian varustettu valmiina maastoreissua varten. Minua jännitti niin, että oksennus meinasi tulla, tamma kuitenkin oli todella rauhallinen ja seisoi paikallaan kuin tatti. Ei siinä auttanut muu kuin nousta kyytiin. Olin niin jännityksessä, etten tajunnut edes jalustimia pidentää. Eipä niihin metsässä keskitytty. Sain kaverin maastoon näyttämään tietä ja hieman myös vauhtiakin. Alkukäyntien jälkeen huomasin jo, että tähän kaveriin voi luottaa. Pian ravasimme ja laukkailimme, ylitimme junaradan, ohitimme kaivinkoneen, kävelimme hitaasti ja laukkasimme kovaa. Kääntyessämme takaisin tallille olo oli todella rento.

Päästyämme takaisin pyysin päästä kentälle. Siellä selvisikin, ettei ratsastusta mitä ilmeisimmin kamalasti ollut harrastettu kentällä ja sen huomasi. Ratsastus oli tapahtunut pitkällä ohjalla ja lähinnän pienen kentän kokoista soikiota mennen. Tamma tuntui laiskalta, mutta liikkui kuitenkin pohkeesta pyydettyä vauhtia. Panin merkille kuinka herkkä tamma oli istunnalle, vartalon ylälinjaa kääntämällä teimme voltteja. Molemmat laukat nousivat hyvin, joskin hieman jouduin käyttämään raippaa. En todellakaan tehnyt mitään muuta kuin ihmettelin kuinka tamma ei tajunnut koko sisäpohkeen merkitystä yhtään.

Sunnuntain tutustumisia.

Oman ratsastukseni jälkeen tallityttö näytti minulle vielä askellajit ja voi luoja miten tässä vaiheessa oma ratsastukseni hävetti. Tiesin kuitenkin jo tässä vaiheessa, että tamma todellakin lähtee mukaan. Hoidimme hevoset pois ja Tamma oli hieman levoton. Saatuaan kuitenkin päivittäisen mash-vetensä kaviotkin nousivat ylös hyvin. Myyjä talutti tamman riimusta tarhaan ja menimmekin sisälle juomaan kahvit. Juttelimme niitä näitä ja lopuksi kerroin halukkuuteni ostaa tamman.

Ei siinä auttanut muu kuin pakata hevonen koppiin ja lähteä takaisin kotiin. Mukaan sain uuden riimun ja narun, kuivatusloimen ja laatikollisen näkkäriä. Näillä eväillä lähdettiin kotia kohti. Ennen isoa tietä puhelin soi. Olin unohtanut takkini ja kypäräni talliin. Myyjä toi ne tien varteen ja pääsimme lähtemään kotiin. Tamma matkusti todella kiltisti, kunhan koppi vain liikkui. Pysähdyimme matkalla kerran ja saavuimmekin jo kuuden jälkeen kotiin.

Keskiviikon meno näytti tältä.

Meno laitumella vaikutti rauhalliselta, joten laitoin tamman samaan joukkoon. Pari kierrosta hevoset juoksivat ja sen jälkeen rauha oli maassa. Olin aivan puhki ja menin sisälle syömään, koska päivän ruokailut olivat hieman jääneet. Kävin katsomassa hevosia ja meno yltyi todella villiksi. Oliver jahtasi uutta hevosta kuin liekit silmissä, eikä tamma osannut yhtään puolustautua. Kun O lopetti, aloitti Riina saatanallisen jahtaamisen. Katsoimme parhaaksi ottaa uuden hevosen pois laituimelta. Naapurini Mira sulki kujan ja vein tamman metsätarhaan, sieltä se halutessaan pääsi hiekkatarhaan turvallisen välimatkan päähän Oliverista. Hain ponin kaveriksi ja rauha laskeutui iltaan. Istuin tarhan vieressä yhteen asti yöllä vahtien, ettei tammalle käy mitään. Pikku hiljaa se rauhoittui ja uskalsi pysähtyä syömään. Koko ajan se oli syönyt, mutta lähinnä napsien ja kävellen. Nyt se oli aivan rauhallisesti, joten uskalsin lähteä nukkumaan.

Maanantaina Mira jakoi laitumen puoliksi ja laskimme Riina ja uuden hevosen toiselle puolelle laidunta. Ketään ei yritetty jahdata ja hevoset olivat rauhallisia. Hevoset saivat vain olla ja annoimme heille aikaa tutustua toisiinsa.

Minusta tuntuu kuin tamma olisi jo nyt pyöristynyt. Kuvat siis keskiviikolta.

Tiistaina järjestys pidettiin samana. Hevoset saivat iltapuunauksen laitumella ja jokainen pääsi harjattavaksi. Laitumella kun ei enää pitkään aikaan ole ollut syötävää, ruokin hevosia neljästi päivässä kuivaheinällä. Tilaa on kuitenkin enemmän tutustua.

Keskiviikkona purimme väliaidan ja hevoset tulivat mielestäni ihan hyvin juttuun. Ne rapsuttelivat toisiaan, mutta samalla saattoivat hieman vinkua keskenään. Illalla avasimme pääsyn kujalle ja pientä kiusantekoa saattoi olla ilmassa. Mitään tramaattista jahtaamista ei kuitenkaan ollut, vaan ihan pientä. Hyvillä mielin uskalsin jättää hevoset keskenään ja nyt hieman ennen vuorokauden vaihtumista istun ja kirjoitan tätä postausta.

On se kaunis, ilman harjaakin.

Loppuviikosta olisi tarkoitus koittaa Oliverin vanhoja suitsia sopisivatko ne tammalle. Ostan sitten vasta uuden, jos ne ovat liian pienet. Satulaa lähden etsimään hieman myöhemmin, annan tamman nyt kotiutua ihan rauhassa ja ajattelin työskennellä vain maasta käsin.

Mutta siis Tiina muutti meille ja vaihtoi samalla  nimensä. Tamman oikea nimi on Irmastiina ja miten suomenhevoselle sopisikaan parhaiten nimi Irma. Kutsun häntä Irmeliksi, Irmukaksi ja Irmaksi. Tunnen niin monta Tiinaa, ettei halua hevosta samalla nimellä kutsua. Irma on 6v tuleva ratsu. Katsotaan hiljalleen miten etenemme. Tammalta löytyy käynti, ravi ja laukka, muuta se ei oikein osaakkaan. Mutta hiljaa hyvä tulee. Irmalla on kesäihottuma mitä ei olla hoidettu mitenkään. Tämän otin ensimmäiseksi työnalle ja tilasin tähän sopivat tuotteet ja odottelen niitä saapuvaksi kotiin. Tästä edellä mainitusta syystä tamman harja on leikattu lyhyeksi ja se on ihan kamalan näköinen. Hoidan harjan ja hännän kuntoon ja lähden pikku hiljaa kasvattavaan tammalle ratsun lihaksia