Auttaako muu kuin itku?

Keskiviikkona oli se päivä kun eläinlääkäri tuli. Oliver on joutunut helteiden ja epämääräisten oireiden takia viettämään lomaa pari viikkoa. Se jos joku kostautui, sillä jo alku juoksutuksessa ruuna ontui selvästi vasempaa takajalkaa. Tämän jälkeen taivutus otj ja ontuminen kasvoi, sitten vtj taivutus ja niin alkoi myös tämän jalan ontuminen. Tässä vaiheessa jo keskustelimme että voihan helvetti. Otj liike on puolen vuoden aikana parantunut huimasti, mutta eipä ilmeisesti kinnerpateille ole tapahtununt muutosta kuin pahempaan päin. Halusin kuitenkin jatkaa vielä tutkimuksia, ennen kuin tein päätöstä yritetäänkö kintereitä piikittää.

Eläinlääkäri tutki Oliverin lanneselkää, eikä hyvältä näyttänyt, venytystä tapahtui vain alaspäin, ei ollenkaan ylös. Tämän syytä ei sen enempää lähdetty tutkimaan vaan jatkettiin matkaa seuraavaan ongelmakohtaan. Ell kuvasi ruunan selkä säästä taaksepäin ja voi perse sanon minä. Yksi okahaarakeväli oli kokonaan hävinnyt ja pari seuraavaa lähtenyt todella paljon. Tässä syy Oliverin pystyyn hyppimiselle. Kyseessä siis todella paha kissing spine.

Tästä sitten keskustelimme mitä tehdään. Kinnerpatit vaatisivat jatkuvaa liikuntaa, mutta selkä ei nyt juuri anna periksi ratsastusta. Näiden kaikkien ongelmien lisäksi ruunalla on alkavia hammasongelmia. Yksi hammas jo heiluu, niin se osaa antaa jo viitteitä tulevasti.

Kuntoutus näin vanhalla hevosella ei oikein enää ole vaihtoehto. Selkään pitäisi saada kunnon lihakset, mutta milläs niitä ontumalla hevosella sinne saa. Tai se kun ei ruunaa pysty ratsastamaan kuin pitkällä ohjalla, koska ohjien ollessa tuntumalla ruuna stoppaa ja hyppää pystyyn.

En ikinä ole epäillyt omaa tunnettani siitä, että nyt on kyseessä jotain isoa, mutta en olisi tätä halunnut uskoa. Keskustelin eläinlääkärin kanssa siitä, että mitäs nyt. Vaihtoehtoina olisi antaa ruuna seurahevoseksi, mutta kun ei tällainen eroahdistunut eläin joka kinnerpattien takia tarvisisi paljon liikuntaa, voi seuralaisena toimia.

Olin jo valmiiksi tehnyt päätökset, että jos isoa vikaa löytyy, saa Oliver lähteä laukkaamaan Ronin kanssa taivaslaitumille. Ei jatkuvat kivut jopa vain pään nostossa tulevat, ole elämää hevoselle. En voi olla niin itsekäs että jätän toisen kärsimään vaivojensa kanssa vaan nyt on aika päästää irti.

Ruunan kaula on huventunut paljon ja lihakset ovat muutenkin alkaneet tippua. Niitä on hankalaa ylläpitää, kun en pysty ratsastamaan hevosta oikeinpäin. Eli lopputulos on se, että ruuna saa viettää mukavan loppuelämän tässä pihalla ja kelien hieman viilentyessä lopetetaan se omaan pihaan.

Tässä kohtaa kyynelkanavani ovat räjähtäneet auki ja itkettää. Tuntuu siltä, että se olen pettänyt tärkeimmän ystävän. Mutta päätöstä en aio muuttaa vaikka mikä olisi, on aika päättää kivut ja tuskat.

En tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Poni ei voi jäädä yksin, joten kaveri on hankittava. En vain tiedä onko se toinen poni vai kentiäs joku hevonen. Oliverin kenkiä ei koskaan voi täyttää toinen hevonen. Lapset rakastava ruunaa niin paljon, että heidänkin suruaan pitää helpottaa. On siis jaksettava etsiä tänne hevonen, mutta mistä sen löydän. En aio päätä pahkaa enää ikinä ostaa hevosta. Haluan hevosen, jota voin pitää koeajalla ja tutkia niin paljon kuin keksin tutkittavaa. En halua kokea enää hetkeen valtavaa menetystä. Hevoset kun ovat minulle perheenjäseniä ja tärkeimpiä ystäviä. Hevoset pitävät minut järjissäni ja kuuntelevat murheitani.