Takapakkia mennään ja lujaa!

Meillä kai meni liian hyvin, koska nyt ei todellakaan mene. Tai no meneehän meillä, mutta vastoinkäymiset taisivat alkaa. Ostin Oliverille tosiaan uudet suojat viikko sitten, kun vanhoista takasuojista aiheutui harmia. Tai niin ainakin luulin.

Aluksi suojien kohdalle jalan sisäpuolelle alkoi tulla sellaista kuin kovettuma, kun varuste hiertää. Pakko kuitenkin oli suojia käyttää, ettei lisävahinkoa pääsisi syntymään. Viikko sitten tosiaan ostin uudet suoja ja otin tietysti ne heti käyttöön, ei minulla nyt tullut mieleenkään, että tilanne voisi mennä pahemmaksi. Nyt kun ei suojia ainakaan saisi liian kireälle, eivätkä ne kiinnityskohdasta hiertäisi.

Tässä tämä pahempi jalka, joka ei enää edes ole niin pahan näköinen mitä oli.

Mitään radikaalimpaa muutosta ei tapahtunut ja annoin Oliverin tunneille pariksi päiväksi, kun en itse töiltäni millään kerennyt tallille. Sunnuntaina kuitenkin tapahtui jotain kummaa. Käytin tavanomaisesti uusia suojia, kun vierailemassa oli vuokraajaehdokas (joka muuten oli todella mukava ja juuri meille sopiva tyyppi!). Kevyen ratsastuksen jälkeen jalka oli kuitenkin ihan älyttömän hirveä. Oikeassa takasessa oli pyöreä verestävä hiertymän näköinen jälki, joka vuosi märkää.

Olin kuin puulla päähän lyöty. Missä ihmeen vaiheessa jalka tuollaiseksi muka pääsi? Juurihan siinä oli ollut vain pieniä hankaumia. En todellakaan jaksa uskoa, että suojat aiheuttivat tämän, vaan tässä nyt piilee joku muu. Mutta se nyt on auki, että mikä.

Vielä eilen jalka näytti todella pahalta ja meinasin väkisin oksentaa kun olin tallilla. Kävelin Oliverin kanssa kentällä, koska O mielellään teki töitä, eikä arkonut askellustakaan. Pieni turvotuskin hävisi kävelyn mukana. Emme me suinkaan kävelleet vain kenttää ympäri, vaan tein kolmikaarista, väistöjä, avoja jne. Ei kentällä paljon muuta voikkaan tehdä, on se sen verran kovaksi nyt ekaa kertaa tänä talvena mennyt. Tai joo voisi siinä ravata, mutta ei meidän tarvitse.

Tänäänkin olin tallilla pesemässä betadinen kanssa molemmat jalat, sillä myös toisessa on samanmoista jälkeä, mutta paljon pienemmässä mittakaavassa. Koska olin yksin tallilla, tyrkkäsin kottikärryihin heinää, jotta Oliver keskittyisi sihen eikä jalkojen mahdolliseen kipuun pestäessä. Meinasin itkua vääntään, kuinka reipas hevonen mulla on. Toinen ei korvaansa lotkauta vaikka minä pesen ja puunaan varmasti kipeää paikkaa.

Olin vähällä soittaa eläinlääkärille, että mitä ihmettä teen, mutta jutellessani siskojeni kanssa päädyimme tulokseen, että yritetään nyt itse ensin. Jo tänään jalka oli paremman näköinen, se ei märkinyt tai erittänyt mitään, pientä rupeakin on jo kasvamassa päälle. Molemmat jalat olivat hiukan lämpöiset ja keränneet myös hieman nestettä, mutta koska jo nyt ollaan menossa parempaa kohti, en ole enää niin huolissani kuin eilen.

Tyylikkäät kääreet jaloissa on hyvä mennä nukkumaan.

Illalla menin uudestaan tallille, tekemään jalkoihin betadinehauteen. Annan ne olla yön yli ja aamulla otan taas siteen pois, tai ainakin heti kun pääsen tallille. Huomenna on iltapäivällä juhlista ne kaikkein kurjimmat, niin en vielä ole varma mihin aikaan tallille pääsen. Toivon kuitenkin todella, että Oliver tulee nopeasti kuntoon! Jatkan pesua ja rasvausta tarpeen mukaan ja konsultoin heti eläinlääkäriä, mikäli tilanne menee huonommaksi.

Vielä illalla Oliver pääsi parturiin. Tai no yritin epätoivoisesti leikata harjan hiukan nätimmäksi. Olen tainnut kerran ennen leikata jonkun harjan, joten olen ihan tyytyväinen lopputulokseen, vaikka O näyttääkin olevan toista mieltä.

Illalla puunasimme Venlan kanssa vielä Oliverin muutenkin, harjasimme pitkään ja rapsuttelimme lempparipaikoista. Muutama porkkanakin taisi päästä suuhun. Ruuna oli jotenkin paljon iloisemman oloinen kuin päivällä. Se katseli touhujamme korvat hörössä ja varsinkin Venlan touhut kiinnostivat kovin. Ruokahalukin oli kunnossa, joten olen ihan positiivisin mielin liikkeellä. Tuntui kuin Oliver olisi halunnut kertoa, ettei enää satu niin kovin.